MIGREENI
PÄÄNSÄRKY

MIGREENI vai lihasperäinen päänsärky?

Migreeni on päänsärkykohtauksia aiheuttava sairaus, joka johtuu useimmiten ulkoisten tekijöiden aiheuttamasta reaktiivisesta häiriöstä aivorungossa. Sitä esiintyy yhdellä kymmenestä aikuisesta, naisilla kolme kertaa yleisemmin kuin miehillä.
Migreenikohtauksia aiheuttavat usein tietyt ulkoiset tekijät, jotka vaihtelevat ihmisestä toiseen. Kohtauksia voivat laukaista mm. stressi tai sen loppuminen, kirkas auringonvalo ja muutenkin valon määrän lisääntyminen esim. keväisin, alkoholin käyttö, huonosti nukuttu yö tai liian pitkät ruokailuvälit. Myös huono näkö (esim. sopimattomat silmälasit) ja purentavirheet altistavat kohtauskierteelle.
(Lähde:Duodecim terveyskirjasto)

PÄÄNSÄRKY, LIHASPERÄINEN PÄÄNSÄRKY

Meillä on käynyt paljon päänsärystä kärsiviä potilaita, jotka sanovat sairastavansa migreeniä.

Osalla migreeni onkin, mutta hyvin useasti päänsäryn lähde on osoittautunut lihasperäiseksi ja lihasperäiset päänsäryt saadaan hoidettua pois.

Oireet lihasperäisessä päänsäryssä: Päänsärky alkaa päivän aikana ja tuntuu tylppänä jomotuksena ohimoilla, otsalla, takaraivolla tai kallonpohjassa. Mitä hankalampi tilanne, niin sitä aikaisemmin aamulla alkaa tylppä jomotus . Niskan kierto sivulle on selvästi heikentynyt kireiden lihaksien vuoksi.

Ongelman poistaminen vaatii perusteellisen lihaskäsittelyn niskalihaksiin, päännyökkääjä- ja trapeziuslihaksen nousevaan osaan ja purentalihaksiin.

Kokonaisvaltainen päänsärky jota potilas ei pysty rajamaan, vaan se tuntuu koko pään alueella, ei yleensä johdu lihaksista / pehmytkudoksista. Tämän tyyppinen päänsärky on tutkittava lääkärin toimesta tarkemmin. Myöskään äkkinäiset vihlovat kivut päässä eivät yleensä liity lihaskovettumiin...

Lihasperäisen päänsäryn syy
Päännyökkääjälihaksen, trapeziuslihaksen, purentalihasten, niskalihasten lihasjännitys ja kovettumat.
Staattinen työ, ryhtivirheet ja huonot työasennot aiheuttavat niska-hartiaseudun lihasjännityksiä/triggereitä, jotka säteilevät pään alueelle.

Syyn poistaminen

Tehokas hieronta ongelmalihaksiin sekä virhe-asentojen korjaus. Lihaskuntoharjoittelua ei pidä tehdä, ennen kuin lihaksisto on hoidettu kuntoon.

Hoidon laajuus
45 min hoito noin 1 viikon välein, 3-5 hoitokertaa, harvoin enemmän. Hoidon vaikutus näkyy yleensä jo ensimmäisten hoitokertojen jälkeen.

Hoidon tulos
Tehokas monipuolinen pehmytkudoskäsittely poistaa lihasperäisen päänsäryn suurimmalta osalta. Hoitotulokset tämän tyyppisissä säryissä ovat erittäin hyviä.

Olemme hoitaneet omasta mielestään Migreeniä sairastavia potilaita kivuttomaksi vuodesta toiseen.

Kipu- ja tulehduskipulääkitys: Ei poista oireiden syytä. Soveltuu tilapäiseen lyhyeen käyttöön ja mahdollisen tulehduksen hoitamiseen, kun samanaikaisesti käynnistetään kivun lähteen poistava trigger -pistekäsittely.

Kuvassa tyypilliset päännyökkääjä lihaksen aiheuttamat päänsärkyalueet.

Särky tuntuu ohimolla, silmän yläpuolella, silmän pohjalla, joskus kasvoilla...


Trapeziuslihaksen nousevan osan triggerit aiheuttavat tyypillisimmän pääsäryn, joka tuntuu enimmäkseen ohimolla. Näihin vaivoihin ei kannata syödä särkylääkkeitä. Ne on hoidettavissa pois kokonaan.