Hyppääjän polvi

Hyppääjän polvi on polvilumpioon kiinnittyvän etummaisen jänteen kiinnityskohdan tulehdus / ärsytystila polvilumpion alla.

Oireet kipu polvilumpion alla jänteen kiinnityskohdassa - juokseminen ja hyppiminen tuntuu kivuliaalta -etureiden lihakset kiristyneet merkittävästi - jalkapallon, koripallon, sählyn, taitoluistelun ja hyppylajien harrastajilla yleinen

Syy
Hyppääjän polvi on tavallinen vaiva varsinkin nuorilla ja urheilevilla ihmisillä, joiden polven joutuvat alttiiksi toistuvalle lihaskuormitukselle. Vaivaa esiintyy varsinkin lajeissa joissa polveen kohdistuu kovia pistekuormituksia joko hyppäämisen tai äkkilisen pysähtymisen seurauksena. Yksi syy on puutteellinen lihashuolto. Venyttely ja foamroller ei riitä.

Syyn poistaminen

Lihasjännityksen poistaminen urheiluhieronnalla sekä lihaskalvo instrumentiila. Lihasvenyttely hoitajan avustuksella.

Perinteiset omatoimiset etureiden venytykset aiheuttavat pistekuormaa juuri tulehtuneeseen polvilumpiojänteen kiinnityskohtaan ja ärsyttävät sitä vain lisää. Pilatesrulla toimii omatoimisessa etureiden lihasten venyttelyssä ja lihashuollossa merkittävästi paremmin.
- Tarvittaessa tulehdus kipulääkitys ja kylmähoito.
- Virheasentojen tarkistus ja korjaus.
- Kinesioteippauksella ja polvituella voidaan vähentää pistekuormaa jänteen kiinnityskohdassa.
- Harjoittelu kivun sietämissä rajoissa. Viivajuoksut, rappujuoksut ja hyppyharjoitukset kielletty,
kunnes jalka täysin on kivuton.
- Joissain tapauksissa harjoittelu tauko on välttämätön.

Tarvittava hoito

Urheiluhieronta, lihaskalvohieronta instrumentilla, lihasvenyttely hoitajan tekemänä, kinesioteippaus ja ohjaus.
Tarvittaessa tulehdus kipulääkitys ja kylmähoito.

Hoito 45-60min 75,00€. Vaatii erikoishieronnan, poikittaisvenyttelyn hoitajan tekemänä. Osalla lihaskalvohieronta tarpeen. Lisäksi saat tarkat kotihoito-ohjeet sekä ohjeet lajiharjoittelussa ja koululiikunnassa huomioon otettavista asioista.

Kipualue voi vaihdella polvilumpion alareunassa riippuen missä kohtaa tulehdys tai kudosvaurio on.